18/6/2026

2026 alkuvuoden aikana myönnetyt apurahat

Padasjoen Säästöpankkisäätiön myöntämät apurahat vuonna 2026 ovat noin 100 000 euroa. Myönnettyjen apurahojen kokonaismäärä lähenee miljoonaa euroa.

Apurahahakemuksia on toukokuuhun mennessä saapunut perinteinen määrä, noin 40 kpl. Hakemukset ovat olleet monipuolisia ja yli puoleen on pystytty apurahaa tai avustuksia osoittamaan. Alkuvuoden aikana Padasjoelta tulleiden hakemusten määrä on yllättänyt positiivisesti.

Säätiön ja Helmi Säästöpankin viime vuonna päätetty 100 000 euron yhteinen lahjoitus LUT Kauppakorkeakoululle (LUT Business School) noteerattiin Säästöpankkiryhmän parhaaksi paikallisyhteisöteoksi vuonna 2026. Perusteluissa todetaan: ”Tämä on suora sijoitus alueen tulevaisuuteen: lisää osaamista, joka voi tuottaa lisää elinvoimaa ja enemmän uutta yritystoimintaa – eli kasvua ihan konkreettisesti. Ja mikä parasta, teko on rehti ja palveleva: annetaan yhteisölle eväät onnistua, eikä jäädä vain puheisiin”.

Luettelo myönnetyistä apurahoista:

 

Vuoden Helmi 2026:

Lahden Hiihtoseura, lasten ja nuorten monipuolisten harrastusmahdollisuuksien tukemiseen. Perusteena pitkäjänteinen työ lasten ja nuorten monipuolisten talviurheilun harrastusmahdollisuuksien mahdollistamisessa. Myönnetään 6000€

Monivuotiset myönnetyt apurahat

Yrityskylä alakoulu Häme, apuraha vuosille 2024–2026 11 000 €/vuosi (yht. 33 000 €)
LAB Sustainable Solution Food -ohjelman rahoitus vuosille 2023–2027 10 000 €/vuosi (yht. 50 000 €)
LUT Tekoälyprofessuuri vuosille 2024–2026 10 000 €/vuosi (yht. 30 000 €)
LUT Kauppakorkeakoulun kandiohjelma vuosille 2025–2029 10 000 €/vuosi (yht. 50 000 €)

Säästöpankkien Hyviä tekoja -kampanja

Kouvola: KooKoo Special Hockey – Toiminta tarjoaa mahdollisuuden harrastaa jääkiekkoa henkilöille, joilla on esimerkiksi motorisia tai sosiaalisia haasteita. 500 €
Lahti: Upeat Nepsyt ry – Järjestämme harraste- ja lajikokeiluja sekä muita elämyksiä kaikille upeille nepsy-lapsille ja -nuorille. 500 €
Vantaa: Koips T17 – Koivukylän Palloseuran vuonna 2017 syntyneet tytöt. Haaveena päästä pelimatkalle 10 henkilön joukkueella. 500 €
Lahti: Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha – Vuonna 2026 jo 30 kesää maksuttomasti palvellut Lahden 4H-yhdistyksen ylläpitämä kotieläinpiha. 1 000 €
Heinola: Heinolan Taitoluistelijat ry – HeiTa on tähtiseura, joka tarjoaa luistelun iloa ja liikunnan riemua kaikenikäisille harraste- ja kilpaluistelijoille. 500 €

Myönnetyt apurahat

Hämeen pelastusliitto, palokuntanuorten talvileirin järjestelyt 1 000 €
Lahti Basketball Juniorit, Asikkalassa ja Nastolassa käynnistettävät maksuttomat koripallokerhot 1 200 €
Mukkulan toimintakeskus / Mediakoulu Valo, kehitysvammaisten ja muiden erityisryhmien kulttuuriosallisuuden edistäminen 1 000 €
Käkisalmi-säätiö, museon verkkosivuston ja näyttelytekstien kieliversiointi englannin kielelle 2 000 €
Nastolan Taideyhdistys ry, muraalityöpajan järjestäminen Nastolan koulun oppilaille 1 000 €
KOE26 LAB Muotsikan vaatemuotoilun muotinäytös 2 000 €
Lahden Lähimmäispalvelu, Ikämuistoisia hetkiä -tukikonsertin järjestelykustannukset 1 500 €
Paavolan Pikkukartano ry, yhteisölliseen kulttuuri- ja hyvinvointitoimintaan 1 000 €
Padasjoen 4H-yhdistys, Padasjoen nuorten kesätyöllistäminen sekä kerho-ohjaajien koulutukseen 6 000 €
Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry, omaishoitajien sekä heidän perheidensä hyvinvoinnin, jaksamisen ja osallisuuden tukeminen 4 000 €
Päijät-Hämeen Tutkimusseura ry, Arno Forsiuksen elämäntyötä kunnioittavan yleisseminaarin järjestelyt 1 000 €
LASB Juniorit ry, salibandykaukalon hankinta Hollolaan 2 000 €
Padasjoen 8-luokkalaisten metsäpäivä Evolla, kuljetuksiin 600 €
Lukioiden ylioppilasstipendit (7 kpl á 400 €) 2 800 €
Jarmo Hänninen, LUT tohtoriopinnot – Miten tekoälyä hyödyntävät digitaaliset ratkaisut sekä tallennettu virhe- ja häiriödata voivat tukea oppimista tehdyistä virheistä sekä nopeuttaa teknistä asiakaspalvelua. 1 000 €
Sajjad Vojdanian, LUT tohtoriopinnot – Tutkia hyväksynnän ja teknologian (UTAUT) käsitteiden välistä välittäjäroolia kestävien pankkikäytäntöjen ja asiakastyytyväisyyden välillä Suomen pankkisektorilla. 1 000 €
Auno Tuppurainen ja Miriam Bourgeot – Eläköön Terttu! -kesäteatterinäytelmän käsikirjoituksen valmiiksi saattaminen Padasjoella esitettäväksi vuonna 2027. 1 000 €
Valtteri Östberg, LUT diplomityö – Miten ohjelmistoalustat hallitsevat siirtymää ARM-arkkitehtuuriin. 1 000 €
Lahden Seudun Lottaperinneyhdistys, historiikin julkaisu 1 000 €
LUT, kansalliset yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tutkimuspalvelupäivät Lahdessa 2 000 €
Padasjoen yhtenäiskoulu, Verso-vertaissovittelutoiminnan jatko sekä huppareiden ja t-paitojen hankinta 650 €
Sudet Salibandy T12 (13–16 v.), Kouvola – harrastajamäärä tuplaantunut, joukkueiden kustannuksiin 500 €
Sahtiseura Humala ry, Padasjoki – Sahdinvalmistuksen SM-kilpailujen järjestelyt Mainiemessä 750 €
Heinolan voimisteluseura, perheliikkaritoiminta 2–4-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen 500 €
Nyystölän Eräveikot, kokoontumistalon toteutus Nyystölään 4 000 €
Hollolan Naislaulajat ry, juhlavuoden digitaalisen äänitteen valmistaminen sekä esiintymisasujen puukorujen hankinta 1 350 €
Nyystölän kyläyhdistys, grillimajan hankinta Monuksen saunarantaan 2 000 €
Lahden kaupunki, yläkoulujen kummiyritysvierailujen kuljetuskustannukset (tilausajot) 4 000 €
Päijät-Hämeen Kalatalouskeskus, ankeriaskannan suojelutoiminnan tehostaminen Kymijoen vesistössä 2 500 €
Eläkeliiton Asikkalan yhdistys ry, 50-vuotisjuhlien ja historiikin toteutus 500 €

Lue myös